Näin pitkään selvisin uudessa maassa vieraiden pöpöjen keskellä ilman flunssaa. Lauantai-iltana leffan jälkeen se jo kolkutteli oven takana ja sunnuntai aamuna kaktus oli majoittunut kurkkuuni. Tauti tuntuu etenevän melkoista vauhtia, sillä kurkkukipu loppui tänään ja vaihtui järkyttävään tukkoisuuteen ja poskionteloiden särkyyn. Harkassa yksi ohjaajistani kauhisteli oloani, vakuutteli että jos olo huononee niin saan lähteä kotiin. Kertoi vielä, että kannattaa hakea nenäsumutetta ja poskionteloiden oloa helpottavaa lääkettä apteekista. Nenäsumute ei kuulu lempparituotteisiini, mutta ilman reseptiä saatava Duactin korvike kyllä kelpaa, jospa Sinutabeilla tauti hellittäisi nopeasti.
Paikallinen reseptivapaa Duact
Roadtripin jälkeen tosiaan alkoi uusi harjoittelu ja siitä ei ole tullut vielä kerrottuakaan mitään. Viimeinen roadtrip postaus ei ole vielä julkaisukelpoinen, joten ajattelin että voisihan sitä välillä muistella vähän tuoreempiakin tapahtumia.
Toinen harjoitteluni on siis kouluterveydenhuollossa ja harjoittelupaikkoinani kaksi secondary schoolia. Koulut sijaitsevat ehkä n. 5km päässä toisistaan ja asuinalueet ovat hyvin erilaiset; toisessa koulussa on vähän varakkaampien ja toisessa ei-niin-varakkaiden perheiden lapsia. Tämä näkyy myös oppilaissa ja siinä minkälaista tukea he kouluterkkarilta kaipaavat.
Tuli pari viikkoa sitten käytyä katsomassa paikallisen joukkueen matsi, 1-0 voitto!
Jos oikein tarkkaan katsoisi, voisi kuvasta bongata myös minun huoneen ikkunan. Niin lähellä stadionia asutaan!
Ensimmäisinä harjoittelupäivinä todellisuus iski avokämmenellä naamaan. Kouluterveydenhoitajan rooli on viime vuosina Skotlannissa kokenut sellaisen mylleryksen, ettei he edes itse ole ihan perillä mitkä kaikki asiat heidän työsarkaan kuuluu. Sen sijaan, että terveystarkastuksissa katsottaisi audiometrin avulla että kuulo on hyvä, ryhti on suora ja keskusteltaisi ruokavaliosta noihin asioihin ei puututa välttämättä ollenkaan. Täällä kouluterveydenhuolto painottuu hyvin vahvasti mielenterveyteen ja sen edistämiseen. Joidenkin kohdalla edistäminen ei enää riitä ja toteutetaan ihan korjaavaakin työtä. Aluksi vähän harmittikin, enhän minä mielenterveystyötä tänne tullut harjoittelemaan, mutta alkujärkytyksen jälkeen päätin kääntää asian edukseni. Mielenterveystyö ei ole koskaan tuntunut omimmalta alueelta ja mt-harjoittelupaikkanikin kolmantena vuonna sisälsi itsessään hyvin vähän itse mt-työtä. Nyt joutuisin väkisinkin epämukavuusalueelleni ja pääsisin kehittämään osaamistani tällä osa-alueella, mille en ikinä vapaaehtoisesti olisi hakeutunut.
Nyt on jo toiseksi viimeinen viikko menossa ja kaikesta kaoottisuudestaan huolimatta ihan mukavaa hommaahan tuo on. Harvoin päivät menee juuri niinkuin ne olisi suunnitellut, kun koskaan ei voi tietää kuka ovesta astuu sisään välitunnin aikana. Välillä vastaan tulee raskaitakin asioita ja silloin olen ollut ihan tyytyväinen, ettei minun tarvitse näitä kaikkein haastavimpia nuoria kohdata yksin.
Kevät on jo täydessä vauhdissa, ihan huippua!
Harjoittelun lisäksi tässä viikkojen aikana on tullut käytyä katsomassa jalkapalloa, shoppailtua, vietettyä St. Patrick's Daytä, käytyä street food marketilla, leffassa, keilaamassa ja ehkä vähän on tullut juhlittuakin. Päivät Aberdeenissa alkaa pikkuhiljaa käydä vähiin, paluulennon check-in aukeaa jo 22 päivän kuluttua! Realisoin paluutani myös ostamalla bussilipun Helsingistä Kajaaniin, saa nähdä miten pitkälle Pitkän Perjantain vastainen yö tuntuu kun sen viettää Pohjolan Matkan kyydissä... Hassua miten muutamassa kuukaudessa on sopeutunut tähän paikalliseen elämään. Kävelen jo ilman omatunnon pistoa kadun yli vaikka jalankulkijoille palaisi punainen valo (koska näin tekee kaikki muutkin), saatan myös ylittää kadun sopivaksi katsomaltani kohdalta vaikka siinä ei olisikaan suojatietä. En myöskään enää heilauta kättä, kun näen bussin tulevan sillä ne pysähtyy kohdalle joka tapauksessa. Yökerhoissa on ihan ok heittää takki vaan johonkin ja poimia se sieltä kotiinlähdön aikaan, narikoita ei joko ole tai sitten ne maksaa erikseen. Vielä kuitenkin jaksan järkyttyä siitä, miten joissakin paikoissa korttimaksusta peritään erillinen maksu ja miten ihmiset juoksee shortseissa vaikka ulkona olisi alle +10.
Aamu valkeni tuttuun tapaan harmaana ja jatkoimme matkaa kohti läheistä Smoo Cavea. Edellisenä iltana Dundeelaiset reissaajat kertoivat, että Skotlannin keskiosiin oli luvattu lumisadetta ke-to väliseksi yöksi joten aamulla jännättiin onko lumisade yltänyt pohjoiseen asti. Tiet oli kuitenki sulat, joten lähdettiin turvallisin mielin ajelemaan kesärenkain varustetulla autolla. Matkaa luolalle oli muutama hassu kilometri, päätien varressa oli pysäköintialue sekä vessat, joiden läheltä lähti polku alas kohti luolaa.
Luolasta virtaa hiljalleen joki kohti merta
Putous luolan sisällä
Luolalla on historian saatossa ollut erilaisia käyttötarkoituksia ja joskus entisaikaan paikalliset uskoivat, että siellä asuu itse paholainen. Infotaulut kertoivat, että olipa eräs paikallinen lähettänyt koiransa luolaan tarkistamaan onko paholainen paikalla. Koira oli tullut kiireen vilkkaa peloissaan takaisin, joten mies oli vakuuttunut että siellä se paholainen luuraa! Sesonkiaikaan luolassa järjestetään maksullisia kierroksia, mutta putousta pääsee katsomaan ilman erillistä pääsymaksua.
Laskeuduimme luolaan johtavan kanjonin pohjalle vasemmalta puolelta, joten lähdimme kiipeämään takaisin päin oikeaa puolta. Polku jatkui kuitenkin lampaiden laidunpeltojen läpi pidemmälle kohti rantaa, joten kävimme sielläkin tutkimassa.
Oli aika tuulista....
Parkkipaikan vieressä oli talo, josta sai ostaa paikallisia kananmunia. Pitihän se testata!
Luolilta jatkoimme matkaa eteenpäin ja seuraava etappi oli Ceannabeinne Beach, kaunis hiekkaranta suojaisassa lahdenpohjukassa. Tarina kertoi, että joskus kauan sitten paikallinen nainen oli ollut rantakallioilla keräilemässä risuja polttopuiksi, kompastunut ja tippunut mereen. Seuraavana aamuna ruumis oli löytynyt huuhtoutuneena rannalle.
Ei ollut ihan tyypilliset rantakelit...
"Bää"
Yksinäinen lammas huuteli "bää" kukkulan päällä
Lunta näkyvissä!
Rannalta jatkoimme matkaa kohti Loch Eribollia, tie kiersi tuon vuonoa muistuttavan vesistön ja sisälsi niin jyrkkiä mutkia kun hurjia nousuja ja laskujakin. Lochin itärannalla on Lochiin törröttävä niemenkärki, joka yhdistyy mantereeseen kapean maakaistaleen kautta. Skyella tapaamamme nainen kertoi, että tässä paikassa on autiotalo sekä mahdollisuus bongata saukkoja! Saukoista ei valitettavasti näkynyt kuin vilahdus. Paikassa oli myös kummallinen kivirakennelma, jonka käyttötarkoitusta ja historiaa ihmettelimme paikalla, sillä tavanomaisesta poiketen paikalla ei ollut minkäänlaisia kylttejä. Aberdeeniin palattuamme bongasin rakennelman "Architectural Guide to the North Coast 500"-lehtisestä, joka kertoi seuraavaa: "The Lime Kilns and Pier at Ard Neackie on the east bank of Loch Eriboll were built in the early 1870's to serve the local quarry. Lime was widely used for construction and agricultural purposes. Comprising two pairs of oval section kilns, the southern pair had semicircular draw arches whilst the northern pair has segmental draw arches."
Laituri, ei taida olla enää aktiivisessa käytössä...
Kivirakennelman yläosa, todettiin että näyttää ihan viljasiilolta.
Niemi oli melko mäkinen ja mäen päältä löytyi lampi. Valkoinen möykky lammessa osottautui kuolleeksi lampaaksi :(
Autiotalo
Autiotalon talli/navetta
Autiotalon sisältä
Autotalli (?) ja heikkoon kuntoon päässyt traktori
Autiotalon ovi oli lukossa, joten tyydyimme kuikistelemaan ikkunasta sen verran mitä niistä näki. Jäätiin miettimään, että miksi talo oli jäänyt tyhjilleen kun paikkakin oli niin kaunis.
Ennen Tonguen kylää tie meni vuonon yli pitkää siltaa pitkin, vilahtaa ylläolevalla timelapsella! Kuten videolta näkyy, emme pysähtyneet Tongueen vaan jatkoimme matkaa Strathy Pointin majakalle. Päätieltä kääntyi yksikaistainen pikkutie vasemmalle ja sitä ajelimme jonkin tovin. Tien päässä oli selkeä parkkipaikka ja pyyntö, ettei autoilla ajettaisi pidemmälle talojen pihojen läpi. Ihmiset kyllä saivat kävellä pihatietä pitkin majakalle, matkaa oli ehkä reilu kilometri. Majakan vierestä meni polku lähemmäs rantaa.
Rantaa majakan lähistöllä
Kesäaikaan paikalta on mahdollista bongata mm. valaita.
Majakka
Majakan viereisellä pellolla oli lampi, hiekkarannalla ja kaikkea!
Paluumatkalla tielle osui ylämaankarjaa, vasikalla oli ruoka-aika. Kiltisti odottelimme, että pienen masu oli täynnä ja että he siirtyivät tien sivuun.
Lounastauko Thursossa, jo oli ison kaupungin meinikiä, liikennevalot ja kaikki!
Thursossa pysähdyimme syömään myöhäistä lounasta. Meinasin ihan häkeltyä autojen määrää, kun etsimme sopivaa parkkipaikkaa. Sellainen lopulta löytyi joen rannasta ja huonon nettiyhteyden turvin koitimme paikantaa jotain sopivaa ruokapaikkaa. Nälkä alkoi kuitenkin olla jo kova, joten kävimme läheisestä Coopista hakemassa kolmioleipää yms helppoa ja valmista sapuskaa ja söimme ruuat autossa. Thursosta matka jatkui kohti manner-Britannian pohjoisinta pistettä, Dunnet Headia!
Majakoita ei kannata pohjoisrannikolla pelkästään bongailla, ne näyttää kaikki ihan samalta.
Tien päässä olisi ollut Kuningatar äidille kuulunut linna, valitettavasti linna oli kiinni yleisöltä tällä kertaa.
Matka jatkui John O'Groatsin lähistölle Ducansby Headiin, itse John O'Groatsin kylässä emme käyneet (ja kuulemma emme menettäneet mitään). Duncasby Headissä oli taas saman näköinen majakka kuin jo aiemmin näkemämme ja rannalta näkyi Orkney saaret!
Majakan parkkipaikalta lähti n. 0,7 mailin mittainen polku kohti rantaa. Polku päättyi jyrkän rantakallion reunaan, joista oli näköala Stacks of Duncansby nimisille kivimuodostelmille. Ilta alkoi jo hämärtyä, niin kuvien laatu ei päätä huimaa.
Stacksit
Kartta joka kertoi minkä nimisiä horistontissa näkyvät saaret ovat
Duncansby Headistä Astran keula lähti kohti etelää ja Wickiä. Iina oli ennen retkeämme kirjoittanut Facebookin suomalaiset Skotlannissa-ryhmään, että tälläistä reissua olemme suunnitelleet ja olisiko kellään antaa mitään vinkkejä. Eräs Wickissä asuva suomalainen antoi paljonkin vinkkejä ja tarjosi vielä yöpaikankin! Oli virkistävää olla hetki tuttujen Iittalan astioiden ja kunnon suodatinkahvin parissa. Miljoonat kiitokset, jos koskaan kyseinen henkilö eksyy blogiani lukemaan!
