Lomaviikko ja roadtrip: Day 1

Pitkään pyöriteltiin mielessä, että mitäs me tehtäisi ekan harkan jälkeen alkavalla lomaviikolla. Vaihtoehtoina oli mm. reissu Dubliniin, reissu jonnekin Skotlantiin ja roadtrip. Jossakin vaiheessa päädyttiin vaihtoehtoon roadtrip, onhan se kuitenkin ihan kiva tapa nähdä paikkoja johon julkiset kulkuvälineet ei ihmisiä vie.

Selviteltiin minne sitä sitten kannattaisi autolla ajella ja monesta lähteestä nousi esille North Coast 500. Tuo Skotlannin Route 66 nimetty tie kulkee Skotlannin pohjoisosan rannikkoa pitkin ja se on avattu vuonna 2014. Varmasti tiet ovat olleet olemassa jo aiemminkin. Reitti on n. 500 mailia pitkä ja kulkee toisinaan hyvinkin pieniä, yksikaistaisia teitä pitkin, ihan meren rannassa. Virallisesti reitti alkaa Invernessin linnalta, mutta me halusimme käydä muutamassa muussa paikassa ensin.

Matkaan lähdettiin lauantaina aamulla n. klo 10 aikaan. Kävimme Iinan kanssa hakemassa vuokra-automme 10minuutin kävelymatkan päästä ja ajettiin asunnolle hakemaan Kati ja kaikki tavarat. Onneksi automme oli hieman tilavampi mitä luultiin, sillä tavaraa olikin yllättävän paljon..

Emme olleet suunnitelleet reittiä mitenkään hirveän tarkasti ja ainoa mitä tiesimme, oli että nukumme Fort Williamissa seuraavan yön. Lähdimme Google Mapsin johdattamana pois Aberdeenista ja Iina selvisi hyvin kaupungin vilinästä väljemmille vesille. Fort Williamiin halusimme ajaa Cairngormin kansallispuiston ja Aviemoren kaupungin kautta. Ajattelimme, että pienemmät tiet olisivat idyllisempiä ja lähdimme ajelemaan niitä pitkin. Kävi ilmi että idyllisyyden lisäksi ne ovat todella mutkaisia ja kapeita. Täällä ei harrasteta pientareita vaan kaistan vieressä saattaa olla 20cm tilaa ja sitten alkaa kivimuuri. Maalaiskylien läpi ajeltuamme pääsimme lopulta kansallispuiston alueelle, jossa muu liikenne väheni.

Alkumatkan maasto oli melko alavaa, vuoret näkyivät kaukana horisontissa

Yksinäinen puhelinkoppi

Viimeisimmät kuvat ensimmäisen vuoren päältä minne tie meidät vei. Cairngormin kansallispuisto on 4528 neliökilometriä kattava alue Skotlannin keskellä ja sitä halkoo Grampian vuoret. Kansallispuistossa on paljon vaellusreittejä ja laskettelukeskuksia ja Aviemore on suosittu lomakaupunki. Itse pysähdyimme Aviemoreen lounaalle.

Lounaspaikka, ruoka 3/5. 

Laggan pato, 210 metriä leveä ja 48 metriä korkea

Aviemoresta matka jatkui kohti Fort Williamia. Tie meni välillä Lochien vartta ja matkalle sattui yllä näkyvä iso patokin. Ajomatka Fort Williamiin ei kestänyt niin kauaa kuin ajattelimme ja päätimme käydä ajelemassa vielä Glencoessa ennen hostelliin menoa. Matka Fort Williamista Glencoeen meni todella mutkikasta tietä, mutta onneksi tie oli hyväkuntoinen.

Pysähdyimme An Torrin kohdalla, josta lähti 2,5km mittainen kävelyreitti metsään. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että ilta alkoi jo hämärtyä joten tyydyimme ihastelemaan polun lähtöpaikan lähistöllä ollutta koskea.

An Torrilta ajoimme vielä vähän matkaa eteenpäin ja löysimme Glen Etiven. Laakson pohjalla virtaa Etive joki ja se päättyy Loch Etiveen. Ajoimme pientä ja möykkyistä tietä vähän matkaa ja päätimme tulla paikan päälle uudelleen seuraavana päivänä valoisan aikaan. Glen Etivestä tuli mieleen Pohjois-Norja, maisemat oli niin samanlaisia!

Ensimmäisen yömme majotuimme Chase the Wild Goose-nimisessä hostellissa, n. 8min ajomatkan päässä Fort Williamista. Monet hostellit oli täynnä kun majoitusta varailin, joten valinnan varaa ei kovin paljoa ollut. 8 hengen jaetussa huoneessa yö maksoi hieman yli 20 puntaa per henkilö. Plussaa wifistä ja siististä keittiöstä, miinusta huoneessa olevien pistorasioiden määrästä (3). Samassa huoneessa meidän kanssa nukkui 3 ranskalaista miestä ja neljäs mies, jonka kanssa emme jutelleet. Hostelli oli rauhallinen, eikä kymmenen jälkeen illalla enää kuulunut juuri mitään ääniä.

Hostellin keittiö 

Ensimmäiselle päivälle ajoa tuli n. 300km ja Iina suoritui hienosti vasemman puoleisesta ajamisesta. Lidlistä ostetun pastaillallisen jälkeen olikin hyvä käydä nukkumaan, sillä seuraavana aamuna herätys soitti klo 7:00!

Ensimmäisen päivän reitti

Stonehaven

Pari viikkoa sitten lauantaina lähdimme ESN RGU:n järjestämälle epäviralliselle retkelle Stonehaveniin. Epäviralliselle siksi, että sinne ei ollut mitään ilmottautumista ja kaikki kulut maksettiin suoraan itse. ESN:n ihmiset auttoivat tarvittaessa junalippujen ostossa ja osa ryhmästä käveli heidän kanssaan Stonehavenista Dunnottarin linnalle ja takaisin. Samaisena viikonloppuna minulla oli ystävä Suomesta kyläilemässä, joten hänkin lähti mukaan! Meidän suomalaisten mielestä kaikki muut vaihtarit käveli hirmu hitaasti, joten mentiin aika nopeasti omia menojamme linnalle päin. 

Aberdeenin juna-asema

Junamatka Stonehaveniin kesti n. 15min ja off-peak meno-paluu maksoi 6,50 puntaa. Off-peakilla tarkoitetaan viikonloppuja ja päiväaikaa arkisin. Lippuautomaatit olivat lopulta helppoja käyttää ja maksaminen onnistui joko kortilla tai käteisellä. Lippu piti olla ostettuna ennen laiturille menoa, itseasiassa laiturille ei edes päässyt ilman lippua. Opiskelija-alennusta junalipuista ei saa, ellei osta erillistä alennukseen oikeuttavaa korttia. Kortilla on hintaa n. 30 puntaa ja sillä saa -30% alennuksen useimmista junista. Itse en korttia ole hankkinut kalliin hinnan vuoksi, junamatkoja ei kuitenkaan tule tehtyä niin usein.

Stonehavenin rantaa

Stonehavenin juna-asemalta oli n. 1,5km matka rantaan, josta reitti Dunnottarin linnalle lähti. Sää oli sateinen ja tuulinen, mutta onneksi oli säähän sopivat vaatteet päällä.

Kävelyreitti linnalle kulkee rantaa myötäillen ja on n. 3km pitkä. Ensimmäisen ison nousun jälkeen matkalle sattui Stonehaven War Memorial-muistomerkki, josta tuli lieviä LOTR-fiiliksiä.

Stonehaven War Memorial

TripAdvisor ja muutama muu nettisivu kertoi, että kyseinen muistomerkki on jätetty keskeneräiseksi koska sodassa kuolleiden ihmisten elämät jäivät myös keskeneräiseksi. Minusta muistomerkki ei näyttänyt kovin keskeneräiseltä, mutta mene ja tiedä.

Muistomerkiltä matka jatkui lempeän 14m/s puhaltelevan tuulen saattelemana ja välillä myös vesisadekin muistutteli itsestään. Polku linnalle oli helppokulkuinen ja ei mennyt missään vaiheessa pelottavan reunalla. Toisella puolella oli lähinnä peltoa, avomaasto ei tietenkään auttanut tuulen suhteen yhtään... Onneksi tuuli mereltä päin!

Siellä se jo näkyy!

Vähän se aurinkokin jaksoi paistaa

Dunnottarin linna (gaeliksi Dún Fhoithear) on nyt jo raunioina oleva keskiaikainen linnoitus ja vielä pystyssä olevat osat ovat ilmeisesti 1400- ja 1500-luvuilta. Sijainti on ollut puolustuksen kannalta varmaan oivallinen, Dunnottar on pienella niemellä, joka yhdistyy mantereeseen kapean maakaistaleen kautta. Rannat ovat Dunnottarilla jyrkkää, pystysuoraa kalliota suoraan mereen.

Linnan tiluksille pääsee pääsymaksua vastaan (7,50 puntaa), mutta usein tuulisella säällä linna on turvallisuussyistä suljettu. Näin oli myös meidän retkemme aikana, joten linnan tarkempi tutkiminen jäi välistä.

Linnalle pääsee myös autolla ja ilmeisesti läheistä autotietä pitkin kulkee myös joku bussikin, itse suosittelen kuitenkin kävelyä (varsinkin hyvällä säällä).

Takaisin Stonehaveniin päästyämme olikin jo kova nälkä ja etsimme fish&chips paikkaa. Kati ja Iina olivat kuulleet suosituksia parhaista kalaa ja ranskalaisia tarjoavasta paikasta, mutta valitettavasti kumpikin oli take away-paikkoja eikä syöminen vesisateessa houkuttanut. Lopulta löysimme yhden oikean ravintolan, jossa oli pöydät ja tuolit missä istua ja sieltäkin sai fish&chipsiä niin pitihän se testata.

Niiiiiiin paljon rasvaa!

Annos oli ihan ok, kala on näissä yleensä jotain vaaleaa sein tapaista kalaa. Ranskalaiset täällä briteissä on tuollaisia paksuja ja tuntuu, ettei ne ole missään rapeita.

Ruuan jälkeen pitikin jo kiiruhtaa juna-asemalle, että ehditään junaan. Seuraavan lähtiin olisi ollut pari tuntia ja Stonehavenissa ainoa aktiviteetti tuolle ajalle tuolla säällä olisi varmaan ollut pubissa istuminen.

Kyseisen viikonlopun jälkeen minulla alkoi viimeinen viikko Neo Natal Unitissa. Kolme viimeistä vuoroa oli todella mukavia ja tuntui, että ison osan asioista pystyi jo tekemään "itsenäisesti". Ikävä jäi ja mielelläni tekisin myös Suomessa töitä keskolassa jos sellainen mahdollisuus joskus tulee.

Viimeisenä työpäivänä aurinkokin hymyili!

Loch Nessin hirviö

Kylläpä on viikot vierähtäneet nopeasti edellisen postauksen jälkeen. Aloitin harkassa päivävuorot ja kokonaisuudessaan harkkaviikkoja on takana neljä. Ensi viikko on viides ja sitä myötä myös viimeinen.

Viime viikolla pidettiin mid-placement review, eli väliarviointi. Saamani palaute oli hyvää ja erityisiä huolenaiheita ei noussut. Täytettiin myös PLADia (sitä paksua nivaskaa), ohjaaja kuittasi sieltä sellaisia asioita mitä osaan ja mistä oli keskusteltu. Oltiin saatu ehkä 30 kohtaa täytettyä kun iski uupumus paperitöihin ja päätettiin jatkaa myöhemmin. Kahden päivävuoroviikon aikana olen ollut myös useamman vuoron Special Caren puolella. Special Caressa vauvoja ei monitoroida välttämättä ollenkaan ja sieltä useimmiten myös kotiudutaan. Oli muuten huikea nähdä sen lapsen kotiutuvan, jonka syntymän näin (se sektio ekojen viikkojen aikana) ja joka myöhemmin otettiin osastolle hengitysvaikeuksien takia. Vaikka en joka päivä kyseistä lasta hoitanutkaan, oli kiva nähdä yhdenlainen kokonainen hoitopolku.

Tällä viikolla olin kaksi päivää ilman omaa ohjaajaa töissä, Suomi-vieraan vuoksi halusin vaihtaa pari työvuoroa. Yhden päivän vietin "feeding nurse" eli ravitsemushoitajan kanssa. Nimikkeestä en ole ihan varma, mutta hänen työkenttäänsä kuului imetysohjaus, rintamaidon lypsämisen ohjaus ja pumppujen järjestäminen äideille. Neo Natal Unitilla ei ole vielä Unicefin "Baby friendly"-sertifikaattia ja sen saamiseksi tehdään kuulemma paljon töitä. Kovin herkästi täällä annetaan rintamaidon sijaan korviketta ja monet äidit eivät edes halua imettää. Luonnollisesti ennenaikainen synnytys tekee omat haasteensa imetykseen, kun monet pienet saavat ravintonsa aluksi nenämahaletkun kautta suoraan vatsaan. Toisena päivänä vietin aamupäivän Ante-Natal Clinicillä, eli erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikalla. Kyseisellä klinikalla työskentelevillä lääkäreillä on jokaisella oma erikoisalansa, kuten kaksosraskaudet ja diabeetikkoäidit. Lääkärit pitävät vastaanottojaan vaan yhtenä/kahtena päivänä viikossa ja kuulemma diabetespäivät ovat hyvinkin kiireisiä. Ennen lääkärille menoa äidit käyvät erillisessä huoneessa viemässä pissapurkin (näyte on otettu kotona) ja mittauttamassa verenpaineen. Tässä huoneessa työskentelee Outpatient Assistantit. Pissanäytteessä käytetään liuskaa, kuten Suomessakin, mutta tuloksia ei lueta itse vaan liuska laitetaan erilliseen koneeseen, joka antaa tulosteena vastaukset onko proteiinia tai sokeria havaittavissa. Verenpaine mitattiin manuaalimittareilla, minäkin olisin niitä saanut ottaa mutta totesin että on taidot vähän ruosteessa kun en ole manuaalimittaria edes nähnyt koulun ulkopuolella. Klinikalle tulevat äidit myös antoivat "äitiysneuvolakorttinsa" Outpatient Assistantille, joka merkkasi verenpaineen ja pissatuloksen siihen. "Äitiysneuvolakortti" on todellisuudessa A4-kokoinen paksu kirjanen, johon kirjataan kaikki raskauteen liittyvä. Tulipa taas kerran ajateltua, että on se meidän pikkukortti ja Effica käteviä, tuskin kukaan raskaana oleva jaksaa aina kantaa tuota kirjaa mukana, jos joutuukin vaikka onnettomuuteen..

Näiden tutkimusten jälkeen äidit ohjattiin odotushuoneeseen odottamaan pääsyä lääkärille ja OAP kiikutti "äitiyskortin" vastaanottohuoneiden takana olevan käytävän pöydälle, mistä lääkäri sen sitten kävi hakemassa.  Käytävälle pääsi periaatteessa ihan kuka tahansa ja enpä nyt itse hirveästi arvostaisi jos omat potilastietoni lojuisi jossain pöydillä.. Jos lääkäri määräsi äidistä otettavaksi verikokeita tai tarkoitus oli ottaa rutiinikokeet (pvk, HbA1C, joku kolmas..) niin äidit menivät takaisin ensimmäiseen huoneeseen, jossa OAP:t ottivat verikokeet. Jos äidille piti antaa Anti-D immunoglobuliini piti OAP:n käydä hakemassa kätilö antamaan injektio, koska heidän koulutus ei riittänyt injektioiden antamiseen. Lääkäri ei myöskään itse tehnyt sisätutkimusta, vaan pyysi kätilöä tarkistamaan rv39 olevalta naiselta kohdunkaulan tilanteen. Kätilön vastaanottoajat olivat mielestäni naurettavan lyhyitä, n. 15-20min ja minulle jäi hieman epäselväksi, että mitä niillä käynneillä nyt sitten oikein edes käytiin läpi. Minulle kerrottiin, että sydänääniä ei kuunnella rutiinisti dopplerilla ennen kuin raskausviikot on lähempänä kolmeakymmentä ja ilmeisesti sf-mittakin otetaan vähän milloin sattuu. Ehkä pidempi aika klinikalla tai yleensä äitiysneuvolapuolella antaisi selkeämmän kuvan Britannian mallista, mutta tuosta aamupäivästä jäi mieleen asiakkaiden mieletön juoksuttaminen huoneesta toiseen ja että kyllä Suomessa tämäkin hoidetaan vähän inhimillisemmin.

Tällä viikolla pääsin myös keskosambulanssin kyytiin! Pienellä potilaalla oli jäänyt longline kanyyli (uitettu nilkasta verisuonta pitkin ylemmäs vartaloon) jumiin, joten sen poisto tapahtui Lastensairaalan leikkaussalissa. Matkaahan sairaalaan ei ole kun kivenheiton verran, mutta keskoskaapissa olevalle pikkuiselle ainoa mahdollinen kyyti oli keskoskuljetuksiin erikoistunut ambulanssi, jonka takaosassa oli tilaa kahdelle kuljetettavalle keskoskaapille. Poisto tapahtui leikkaussalissa, sillä piti olla mahdollisuus röntgenin alla työskentelyyn ja valmius siihen, jos longline katkeaa tai jotakin repeää. Onneksi se irtosi lopulta kokonaisena ilman sen kummempia ongelmia. Operaation aikana pieni oli yleisanestesiassa ja lopulta häntä ei saatu tarpeeksi hereille, että hengityskone oltaisi voitu irroittaa. Ambulanssi ei saa siirtää intuboituja potilaita ilman, että lääkäri on kyydissä, joten jouduimme odottelemaan päivystävän lääkärin saapumista paikalle. Neo Natal Unitissa pieni potilas meni teho-osastolle toipumaan.

On tässä onneksi ollut aikaa tehdä muutakin kun töitä! Viikko sitten perjantaina yhdessä pubissa järjestettiin ceilidh! Wikipedia kertoo ceilidhistä seuraavaa: "Céilidh (tai ceilidh nykykielessä) /ˈkeɪlɪ/ on gaelinkielinen sana, joka tarkoittaa Skotlannissa sosiaalista kokoontumista tai illanviettoa. Näissä kokoontumisissa pidetään hauskaa soittamalla skotlantilaista kansanmusiikkia ja tanssimalla perinteisiä tansseja. Joissakin ceilidheissä tarjotaan myös perinteistä skottilaista ruokaa, mutta tuo missä itse olin painottui tanssin ja nestetasapainon ylläpitoon. Ceilidhissä on tärkeää muistaa juoda muutakin kun alkoholia, tanssiessa tuli nimittäin todella kuuma ja hiki! Bändi joka tapahtumassa soitti on erikoistunut perinteiseen musiikkiin ja he ennen jokaista tanssia kysyivät onko askeleet hallussa. Jos ei, niin he selittivät tanssin läpi. Selityksistä huolimatta lattialla oli välillä melkoinen kaaos, mutta hauskaa oli!

Ainoa kuva Ceilidh-illasta

Viime viikon sunnuntaille mahtui myös päiväretki Loch Nessille ja Invernessiin. Kyseinen retki oli RGU:n uusille opiskelijoille suunnattu ja kustansi kokonaiset 10 puntaa. Matkaan lähdettiin aamulla kahdeksan jälkeen ja ajomatka Loch Nessille Invernessin kautta kesti n. 3h. Matkan varrella bussikuski toimi turistioppaana ja kertoi mikrofoniin eri paikoista joiden ohi ajoimme. Perillä Loch Nessillä menimme Loch Centre & Exhibition-keskukseen, jonka sisäänpääsymaksu kuului retken hintaan. Normaalisti lippu maksaa n. 8 puntaa ja ei mielestäni ollut sen arvoinen kokemus. Paikka oli hieman vanhan oloinen ja koostui useista huoneista, joissa jokaisessa oli videoesitys joka kertoi oman palansa Loch Nessin hirviömyytin historiasta. Videoesityksen loputtua tuli siirtyä seuraavaan huoneeseen ja niin edelleen. Kierros päättyi isoon (ja kalliiseen) matkamuistomyymälään. Keskuksen jälkeen meille jaettiin lounas ja lähdimme takaisin kohti Invernessiä. Matkalla pysähdyimme muutamalle näköalapaikalle, jolta pystyi ottamaan kuvia tuosta kuuluisasta Lochista, Nessie kuitenkin pysyi piilossa.

Loch Ness Centre & Exhibition

Näyttelyn sisältä

Hirviöitä rivissä

Valkoisessa kyltissä luki usealla kielellä "aja vasemmalla kaistalla"

Nessie!

Lounas, sisälsi myös kolmioleivän mutta se hävisi parempiin suihin ennen kuvaa

Invernessiin päästyämme satoi, joten sää ei ollut parhain mahdollinen parin tunnin kaupunkikävelylle. Kiipesimme kuitenkin yhden vaihtaritytön kanssa Invernessin linnalle (bussikuskin mukaan nuori linna, vain 200-vuotias) ja kiertelimme keskustassa. Kaupunki oli kaunis vesisateesta huolimatta ja sitä halkoi River Ness. Bussikuski kertoi Invernessin tarkoittavan "Ness-joen suulla" ja Ness on Loch Nessin laskujoki.

Loch Ness

Loch Ness

St Andrew's Cathedral

Invernessin linna

Invernessin linna

River Ness 

Invernessin keskustaa

Seuraavassa postauksessa luvassa kertomusta retkestä Stonehaveniin ja Dunnottarin linnalle!