Stonehaven

Pari viikkoa sitten lauantaina lähdimme ESN RGU:n järjestämälle epäviralliselle retkelle Stonehaveniin. Epäviralliselle siksi, että sinne ei ollut mitään ilmottautumista ja kaikki kulut maksettiin suoraan itse. ESN:n ihmiset auttoivat tarvittaessa junalippujen ostossa ja osa ryhmästä käveli heidän kanssaan Stonehavenista Dunnottarin linnalle ja takaisin. Samaisena viikonloppuna minulla oli ystävä Suomesta kyläilemässä, joten hänkin lähti mukaan! Meidän suomalaisten mielestä kaikki muut vaihtarit käveli hirmu hitaasti, joten mentiin aika nopeasti omia menojamme linnalle päin. 

Aberdeenin juna-asema

Junamatka Stonehaveniin kesti n. 15min ja off-peak meno-paluu maksoi 6,50 puntaa. Off-peakilla tarkoitetaan viikonloppuja ja päiväaikaa arkisin. Lippuautomaatit olivat lopulta helppoja käyttää ja maksaminen onnistui joko kortilla tai käteisellä. Lippu piti olla ostettuna ennen laiturille menoa, itseasiassa laiturille ei edes päässyt ilman lippua. Opiskelija-alennusta junalipuista ei saa, ellei osta erillistä alennukseen oikeuttavaa korttia. Kortilla on hintaa n. 30 puntaa ja sillä saa -30% alennuksen useimmista junista. Itse en korttia ole hankkinut kalliin hinnan vuoksi, junamatkoja ei kuitenkaan tule tehtyä niin usein.

Stonehavenin rantaa

Stonehavenin juna-asemalta oli n. 1,5km matka rantaan, josta reitti Dunnottarin linnalle lähti. Sää oli sateinen ja tuulinen, mutta onneksi oli säähän sopivat vaatteet päällä.

Kävelyreitti linnalle kulkee rantaa myötäillen ja on n. 3km pitkä. Ensimmäisen ison nousun jälkeen matkalle sattui Stonehaven War Memorial-muistomerkki, josta tuli lieviä LOTR-fiiliksiä.

Stonehaven War Memorial

TripAdvisor ja muutama muu nettisivu kertoi, että kyseinen muistomerkki on jätetty keskeneräiseksi koska sodassa kuolleiden ihmisten elämät jäivät myös keskeneräiseksi. Minusta muistomerkki ei näyttänyt kovin keskeneräiseltä, mutta mene ja tiedä.

Muistomerkiltä matka jatkui lempeän 14m/s puhaltelevan tuulen saattelemana ja välillä myös vesisadekin muistutteli itsestään. Polku linnalle oli helppokulkuinen ja ei mennyt missään vaiheessa pelottavan reunalla. Toisella puolella oli lähinnä peltoa, avomaasto ei tietenkään auttanut tuulen suhteen yhtään... Onneksi tuuli mereltä päin!

Siellä se jo näkyy!

Vähän se aurinkokin jaksoi paistaa

Dunnottarin linna (gaeliksi Dún Fhoithear) on nyt jo raunioina oleva keskiaikainen linnoitus ja vielä pystyssä olevat osat ovat ilmeisesti 1400- ja 1500-luvuilta. Sijainti on ollut puolustuksen kannalta varmaan oivallinen, Dunnottar on pienella niemellä, joka yhdistyy mantereeseen kapean maakaistaleen kautta. Rannat ovat Dunnottarilla jyrkkää, pystysuoraa kalliota suoraan mereen.

Linnan tiluksille pääsee pääsymaksua vastaan (7,50 puntaa), mutta usein tuulisella säällä linna on turvallisuussyistä suljettu. Näin oli myös meidän retkemme aikana, joten linnan tarkempi tutkiminen jäi välistä.

Linnalle pääsee myös autolla ja ilmeisesti läheistä autotietä pitkin kulkee myös joku bussikin, itse suosittelen kuitenkin kävelyä (varsinkin hyvällä säällä).

Takaisin Stonehaveniin päästyämme olikin jo kova nälkä ja etsimme fish&chips paikkaa. Kati ja Iina olivat kuulleet suosituksia parhaista kalaa ja ranskalaisia tarjoavasta paikasta, mutta valitettavasti kumpikin oli take away-paikkoja eikä syöminen vesisateessa houkuttanut. Lopulta löysimme yhden oikean ravintolan, jossa oli pöydät ja tuolit missä istua ja sieltäkin sai fish&chipsiä niin pitihän se testata.

Niiiiiiin paljon rasvaa!

Annos oli ihan ok, kala on näissä yleensä jotain vaaleaa sein tapaista kalaa. Ranskalaiset täällä briteissä on tuollaisia paksuja ja tuntuu, ettei ne ole missään rapeita.

Ruuan jälkeen pitikin jo kiiruhtaa juna-asemalle, että ehditään junaan. Seuraavan lähtiin olisi ollut pari tuntia ja Stonehavenissa ainoa aktiviteetti tuolle ajalle tuolla säällä olisi varmaan ollut pubissa istuminen.

Kyseisen viikonlopun jälkeen minulla alkoi viimeinen viikko Neo Natal Unitissa. Kolme viimeistä vuoroa oli todella mukavia ja tuntui, että ison osan asioista pystyi jo tekemään "itsenäisesti". Ikävä jäi ja mielelläni tekisin myös Suomessa töitä keskolassa jos sellainen mahdollisuus joskus tulee.

Viimeisenä työpäivänä aurinkokin hymyili!