Lomaviikko ja roadtrip: Day 4

Edellisenä päivänä Skyeltä jäi näkemättä Old Man of Storr, joten tiistaina aamupalan jälkeen lähdimme reput eväitä täynnä valloittamaan tuota monen kehumaa paikkaa. Pakkasimme auton ja suuntasimme takaisin pohjoiseen, onneksi Skyella välimatkat on lyhyitä. Harmiksemme huomasimme, että Old Man of Storrin parkkipaikalla alkoi sataa vettä, mutta elättelimme toivoa että se on vaan sadekuuro.. Jätimme auton ensimmäiselle vastaan tulleelle parkkipaikalle, ilmeisesti vähän matkaa pohjoiseen olisi ollut toinenkin. Autoja oli paikalla muutamia, joten emme olleet yksin liikenteessä. Polku ylös vuorelle lähti parkkipaikan oikealta puolelta ja oli selkeästi merkitty. Me luonnollisesti käytiin ensin kävelemässä täysin vastakkaisessa suunnassa, kun ei huomattu käytännössä auton vieressä olevaa porttia...

Tuli olo että olisin Frodo ja menossa kohti Mordoria...

Old Man of Storr, näkyvyys 5/5

Sää yleensäkin 5/5

Joo, ei ollut kuurosade se. Vettä tuli koko nousun (jota oli ihan kiitettävästi, jalkoja hapotti!) ajan ja mitä ylemmäs päästiin sitä kovemmaksi tuuli kävi. Lopulta tuuli oli niin voimakasta puuskissa, että meinasi kaatua. Jäi eväät syömättä ja kuvien oton jälkeen käveltiin aika reipasta tahtia takaisin alas.

Huomioita tältä retkeltä: 1. Gore tex ei pidä loputonta määrää vettä. 2. Kannattaa ehkä katsoa säätiedotettakin ennen tuollaista nousua. 3. Kaikki puhelimet ei tykkää tuollaisesta pienestä vesisateesta. Viimeinen huomio liittyy siihen, että otettiin kaikki kuvia puhelimillamme, mutta Katin puhelin taisi kastua hieman kun näyttö pimeni, eikä se ole vielä tähänkään päivään mennessä herännyt henkiin. Oma iPhoneni selvisi hyvin ja oli minulla mukana vesitiivis action-kamerakin. Alla oleva video kuvattu kun lähdimme taapertamaan takaisin alas päin. Valitettavasti video ei tee oikeutta lähes rantakelejä hipovalle säälle, mutta esimerkiksi alussa oleva äkillinen käännös/horjahdus johtui ihan vaan tuulesta. Ropina taas johtui muovikoteloon osuvista sadepisaroista.

Autolle päästyä oltiin kuin uitetut koirat ja vaatteetkin oli alusvaatteita myöten enemmän tai vähemmän märkänä. Kuorivaatteet riisuttiin pois jo ennen autoon menoa ja kukin teki mieleistänsä vaatteen vaihtoa auton sisällä (tai jollakin random P-paikalla auton takana).. Retki ei ollut ehkä fiksuin päätös, mutta onpahan jotakin mitä muistella vanhana!

Sitten olikin aika jättää Skye taakse ja suunnata takaisin kohti manner-Skotlantia. Menimme tällä kertaa siltaa pitkin Kyle of Lochalshiin ja sieltä Eilean Donan Castlelle. Sää ei suosinut sielläkään eikä myöskään suolainen sisäänpääsymaksu. Tyydyin ottamaan muutaman kuvan linnasta, ostin lahjatavarapuodista kahvin (kahvilan puoli ei ollut auki) ja nautin hetken VisitScotlandin ilmaisesta wifistä.

Eilean Donan Castle

Harmaata

"Road to Applecross, not advised for learner drivers"

Eilean Donan Castelta otimme suunnan Applecrossiin ja tietenkin sitä pienintä tietä pitkin. Hieman alkoi epäilyttää, kun näimme ylläolevan kyltin ja ennen varsinaisen tien alkua näimme jonkun miehen korjailemassa sillan asvalttiosuutta. Pysähdyimme ja kysyimme voiko eteenpäin ajaa, vastaus oli "yes yes, perfectly safe!". Okay, eikun menoks sitten! Ei ehditty ajaa kovinkaan pitkään kun tie lähti kiipeämään ylös vuorille. Matkan varrella oli portit, joilla tie ilmeisesti suljetaan lumisateiden/muiden huonojen sääolojen aikaan.

Tänne ylös päädyttiin

Maisemat oli.. noh. 

Keskiviikon teema: märkää

Bealach Na Ban päältä laskeuduimme sitten alas, korvat meni lukkoon vähän väliä (sama oli noustessakin) ja päädyimme Applecrossin kylään. Applecrossissa pidettiin pikainen vessa/jaloittelutauko ja jatkoimmekin pikapikaa matkaa eteenpäin. Ilta alkoi vähitellen hämärtyä ja nälkäkin kurni mahassa.

Lisää saksanhirviä!

Applecrossin rannasta

Kuvia jostakin Applecross-Kinlochewe väliltä

Nainen, joka piirsi meille Portreessa kartan kertoi myös että kaikki hostellit eivät ole talvikaudella auki. Kinlochewessä oli kuulemma bunkhouse auki, joten aiomme ajaa sinne kysymään olisiko tilaa. Kun päästiin Kinlocheween meni hetki bongata oikea paikka pimeästä ja sateisesta kylästä. Luulisi, että helpommalla olisi päässyt kun taloja oli pääkadun varressa ehkä 20. Kati ja Iina uhmasi sadetta ja meni katsomaan onko kyseinen paikka edes auki, valoja kun ei näkynyt missään. Lopulta ovessa oli numero johon pystyi soittamaan ja pian tytöt pääsivätkin sisälle kyselemään majoituksesta. Yö bunkhousessa vuokramakuupusseilla maksoi n. 22 puntaa ja se oli hyvä. Ajoin auton bunkhousen viralliselle parkkipaikalle ja siellä oli vastassa tuohtuneet tytöt. Paikan omistaja oli ollut yrmeä skottimies, jonka rauhallista koti-iltaa olimme ilmeisesti häirinneet. Tyyppi oli pyöritellyt silmiään ja ilmeisesti asiakaspalvelutaidoissa olisi muutenkin ollut hiomista. Jaoimme bunkhousen kahden miehen kanssa ja teimme pikaisen suunnitelman mennä aikaisin nukkumaan ja lähteä aikaisin aamulla pois.

Tässä vaiheessa päivää (kello oli n. 18) olimme väsyneitä, nälkäisiä ja vähintäänkin kaikki ulkovaatteet oli vielä märkiä. Totesimme, että kylän ainoa kauppa oli mennyt kiinni hetkeä aiemmin, joten oli syötävä niitä ruokia mitä mukana sattui olemaan. Minulta löytyi Carbonara-pastaa pussissa, Iinalla oli tonnikalaa ja edelliseltä päivältä oli jäänyt spagettia. Ihan hyvä ateriahan noista syntyi. Meidän kanssa majoittuneet brittimiehet osottautuivat oikein mukaviksi, perus "mistä olette, mistä tulitte, minne menette" kyselyjen jälkeen aloimme keskustella aamiaistarvikkeistamme, jotka olivat pitkän pirtinpöydän päässä: banaani, kananmunia ja kaurahiutaleita. Miehet epäilivät, että emme saisi valmistettua mitään missä käyttäisimme kaikkia noita, joten challenge accepted! Mieleen tuli tietty banaaniletut ja kerroimme kyseisestä ruokalajista miehille. Heitä kovasti epäilytti miltähän moiset letut mahtaa maistua ja miten niiden teko bunkhousen rajoitetuilla keittiövälineillä onnistuisi, kotona kun käytettäisi hommaan sauvasekoitinta. Kukaan meistä ei tiennyt englannin kielistä vastinetta sauvasekoittimelle (edes brittimiehet) ja koska nettiä ei ollut niin päädyttiin piirtämään havainnollistavia kuvia edellisessä postauksessa näkyvään karttaan.  Lopulta vietimme illan pelaten Pictionary-peliä Suomi vs. London joukkueilla ja arvuuttelimme miten toistemme sukunimet mahdetaan kirjoittaa. Team London pärjäsi suomalaisten sukunimiemme kanssa kohtalaisen hyvin, mutta pidemmän korren veti team Suomi: miehet lausuivat pisimmän tietämänsä englannin kielisen sanan ja meillä piti osata kirjoittaa se. Muutaman kerran kuunneltuani sanan oikea kirjoitusasu löytyi! Team London oli hyvin epäuskoinen onnistumisen suhteen ja menivät lupaamaan meille viskipullonsa lopun jos saisimme sanan oikein. Tytöt ei juo viskiä ja minäkään en siitä erityisemmin välitä, niin emme kuitenkaan koko loppu pulloa itsellemme halunneet.

Kun ei ole pieniä laseja niin juodaan sitten tuopista. 

Pictionaryn aikaansaamaa taidetta: keittiövälineet

Lopulta suunnitelma aikaisesta nukkumaanmenosta ei oikein onnistunut, menimme nukkumaan joskus yhden aikaan. Päivä oli pitkä ja moni asia tuntui menevän pieleen, joten hauska illanvietto tuli enemmän kuin tarpeeseen!

Neljännen päivän reitti