73 päivää

Näin pitkään selvisin uudessa maassa vieraiden pöpöjen keskellä ilman flunssaa. Lauantai-iltana leffan jälkeen se jo kolkutteli oven takana ja sunnuntai aamuna kaktus oli majoittunut kurkkuuni. Tauti tuntuu etenevän melkoista vauhtia, sillä kurkkukipu loppui tänään ja vaihtui järkyttävään tukkoisuuteen ja poskionteloiden särkyyn. Harkassa yksi ohjaajistani kauhisteli oloani, vakuutteli että jos olo huononee niin saan lähteä kotiin. Kertoi vielä, että kannattaa hakea nenäsumutetta ja poskionteloiden oloa helpottavaa lääkettä apteekista. Nenäsumute ei kuulu lempparituotteisiini, mutta ilman reseptiä saatava Duactin korvike kyllä kelpaa, jospa Sinutabeilla tauti hellittäisi nopeasti.

Paikallinen reseptivapaa Duact

Roadtripin jälkeen tosiaan alkoi uusi harjoittelu ja siitä ei ole tullut vielä kerrottuakaan mitään. Viimeinen roadtrip postaus ei ole vielä julkaisukelpoinen, joten ajattelin että voisihan sitä välillä muistella vähän tuoreempiakin tapahtumia.

Toinen harjoitteluni on siis kouluterveydenhuollossa ja harjoittelupaikkoinani kaksi secondary schoolia. Koulut sijaitsevat ehkä n. 5km päässä toisistaan ja asuinalueet ovat hyvin erilaiset; toisessa koulussa on vähän varakkaampien ja toisessa ei-niin-varakkaiden perheiden lapsia. Tämä näkyy myös oppilaissa ja siinä minkälaista tukea he kouluterkkarilta kaipaavat.

Tuli pari viikkoa sitten käytyä katsomassa paikallisen joukkueen matsi, 1-0 voitto!

Jos oikein tarkkaan katsoisi, voisi kuvasta bongata myös minun huoneen ikkunan. Niin lähellä stadionia asutaan!

Ensimmäisinä harjoittelupäivinä todellisuus iski avokämmenellä naamaan. Kouluterveydenhoitajan rooli on viime vuosina Skotlannissa kokenut sellaisen mylleryksen, ettei he edes itse ole ihan perillä mitkä kaikki asiat heidän työsarkaan kuuluu. Sen sijaan, että terveystarkastuksissa katsottaisi audiometrin avulla että kuulo on hyvä, ryhti on suora ja keskusteltaisi ruokavaliosta noihin asioihin ei puututa välttämättä ollenkaan. Täällä kouluterveydenhuolto painottuu hyvin vahvasti mielenterveyteen ja sen edistämiseen. Joidenkin kohdalla edistäminen ei enää riitä ja toteutetaan ihan korjaavaakin työtä. Aluksi vähän harmittikin, enhän minä mielenterveystyötä tänne tullut harjoittelemaan, mutta alkujärkytyksen jälkeen päätin kääntää asian edukseni. Mielenterveystyö ei ole koskaan tuntunut omimmalta alueelta ja mt-harjoittelupaikkanikin kolmantena vuonna sisälsi itsessään hyvin vähän itse mt-työtä. Nyt joutuisin väkisinkin epämukavuusalueelleni ja pääsisin kehittämään osaamistani tällä osa-alueella, mille en ikinä vapaaehtoisesti olisi hakeutunut.

Nyt on jo toiseksi viimeinen viikko menossa ja kaikesta kaoottisuudestaan huolimatta ihan mukavaa hommaahan tuo on. Harvoin päivät menee juuri niinkuin ne olisi suunnitellut, kun koskaan ei voi tietää kuka ovesta astuu sisään välitunnin aikana. Välillä vastaan tulee raskaitakin asioita ja silloin olen ollut ihan tyytyväinen, ettei minun tarvitse näitä kaikkein haastavimpia nuoria kohdata yksin.

Kevät on jo täydessä vauhdissa, ihan huippua!

Harjoittelun lisäksi tässä viikkojen aikana on tullut käytyä katsomassa jalkapalloa, shoppailtua, vietettyä St. Patrick's Daytä, käytyä street food marketilla, leffassa, keilaamassa ja ehkä vähän on tullut juhlittuakin. Päivät Aberdeenissa alkaa pikkuhiljaa käydä vähiin, paluulennon check-in aukeaa jo 22 päivän kuluttua! Realisoin paluutani myös ostamalla bussilipun Helsingistä Kajaaniin, saa nähdä miten pitkälle Pitkän Perjantain vastainen yö tuntuu kun sen viettää Pohjolan Matkan kyydissä... Hassua miten muutamassa kuukaudessa on sopeutunut tähän paikalliseen elämään. Kävelen jo ilman omatunnon pistoa kadun yli vaikka jalankulkijoille palaisi punainen valo (koska näin tekee kaikki muutkin), saatan myös ylittää kadun sopivaksi katsomaltani kohdalta vaikka siinä ei olisikaan suojatietä. En myöskään enää heilauta kättä, kun näen bussin tulevan sillä ne pysähtyy kohdalle joka tapauksessa. Yökerhoissa on ihan ok heittää takki vaan johonkin ja poimia se sieltä kotiinlähdön aikaan, narikoita ei joko ole tai sitten ne maksaa erikseen. Vielä kuitenkin jaksan järkyttyä siitä, miten joissakin paikoissa korttimaksusta peritään erillinen maksu ja miten ihmiset juoksee shortseissa vaikka ulkona olisi alle +10.